Tervetuloa seuraamaan blogiamme!

Kirjoittaja

Arto Nieminen

Julkaisupäivämäärä

11 joulukuuta 2019

Aiheet

Ajatus blogin perustamisesta lähti visiostamme: haluamme olla toimialan edelläkävijöitä tarjoamalla laadukkaimmat palvelut ja työkalut avoimeen tietomallinnukseen. M.A.D.illä (nykyään Nordic BIM Group Finland) on syvä tietämys tietomallinnuksen prosesseista ja kehittämisestä. Olemme olleet aktiivisia alan näköalapaikalla jo yli kolme vuosikymmentä, ja tähän keskitymme myös jatkossa.

Käsittelemme blogissamme rakentamisen tietomallintamista eli BIMiä, suunnittelun ja visualisoinnin megatrendejä sekä jatkuvasti kehittyviä uusia teknologioita ja niiden hyödyntämistä. Tavoitteenamme on jakaa tietoa ja lisämateriaalia asiakkaidemme työnteon tueksi. Kanavana blogi antaa mahdollisuuden vuorovaikuttaa yleisömme kanssa mahdollisimman ajankohtaisesti ja monisävyisesti.

Tuote- ja palvelutarjontamme vahvistuu

Kerromme blogissa myös M.A.D.in kehitysaskelista, jotka suuntautuvat ennen kaikkea kohti asiakasta. Vuonna 2020 laajennamme merkittävästi palvelukattaustamme ja tuomme markkinoille täysin uusia tuotteita.

Jo heti vuoden 2020 alkajaisiksi esiin astuu dRofus, joka on tehokas työkalu suunnittelun, yhteistyön ja tiedon hallintaan.

Palveluja puolestaan täydentävät henkilökohtaiset koulutuspolut, joilla tähtäämme sinunkin osaamisesi parantamiseen – suunnitelmallisesti ja motivoivasti. Ja mikä parasta, saat koulutuspolun päätteeksi sertifikaatin, jolla todistat taitosi.

Kun ostat meiltä tuotteen tai palvelun haluamme varmistaa osaamisesi oikean koulutuksen avulla, jotta hankintasi ei mene hukkaan. Kysy meiltä mikä koulutus vastaa tasoasi ja neuvomme sinut osaamistasi vastaavalla ja parhaalle mahdolliselle oikealle kurssille. Archicadin osaamisessa on monta eri tasoa ja haluamme varmistaa parhaan oppimiskokemuksen sinulle, joten ole rohkeasti yhteydessä meihin!

 

Palautteesi on meille ensiarvoisen tärkeää

Nyt korona- eli poikkeusaikana olemme siirtyneet nopealla tahdilla kevään aikana koulutuksissa etäkoulutuksiin. Siirtymä on sujunut pääasiassa hyvin, parasta siirtymässä on se, että se on mahdollistanut myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvien opiskelun tehokkaammin. Vaikka monet jo odottavat lähiopetuksen paluuta, niin myös etäkurssit ovat tulleet meille jäädäkseen. Lähiopetus käynnistyy syksyllä 2020, jos koronan tartuntatilanne sen sallii.

 

Jotta voimme tarjota entistä enemmän hyötyä juuri sinulle, haluamme kuulla mielipiteesi.


Ota rohkeasti yhteyttä: arto.nieminen@nordicbim.com.

 

Copyrights © Nordic BIM Group. Kaikki oikeudet pidätetään.